GT500 Challenge

GT500-luokka on nyt täällä!

Tärkeimmät nostot:

  1. Vuoden 2008 GT500-autoilla ajettava kuuden osakilpailun sarja. Kuljettaja ajaa koko sarjan sillä autolla, jolla osallistuu ensimmäisen osakilpailun aika-ajoihin. Autoa ei saa vaihtaa kesken sarjan.
  2. Jokaisessa kilpailussa on käytössä kolme eri rengasseosta (RSS, RS sekä RM). Pehmeämpiä renkaita (RSS ja RS) saa käyttää kilpailussa tasan yhden seoksen, ja kovempaa (RM) seosta tarvittavan määrän. Aika-ajoissa rengasseoksien määrää ei ole rajoitettu.
  3. Kilpailut alkavat manuaalisella lämmittelykierroksella ja lentävällä lähdöllä.
  4. Ensimmäinen rage quit aiheuttaa kuljettajalle kilpailukiellon sarjan loppuihin osakilpailuihin. Mikäli huoneesta poistuminen johtuu esimerkiksi disconnectista tai muusta painavasta ja perustellusta syystä, kuljettaja on velvollinen ilmoittamaan tästä tuomaristolle. Kuljettaja on velvollinen osoittamaan disconnectin tapahtumisen tuomaristolle oma-aloitteisesti kilpailun jälkeen. Tuomaristo myös tutkii replaystä huoneesta lähtöä edeltäneet tapahtumat asian todentamiseksi.
  5. Kuljettajan on säädettävä Balance of Performance (BoP) arvoja manuaalisesti, ks. Säännöt alla. Mikäli kuljettaja huomataan ajavan väärillä BoP-arvoilla, saa kuljettaja kilpailukiellon kyseiseen sarjaan sekä hänen pisteensä mitätöidään. 

 

Ylläpidolla on oikeus muuttaa ja tarkentaa sääntöjä tarvittaessa; tästä ilmoitetaan aina kuljettajille. Kuljettajilla on velvollisuus raportoida ylläpidolle, mikäli säännöistä löytyy aukko tai ns. ”porsaanreikä” joka mahdollistaa sääntöjen kiertämisen.

Sääntömuutos 30.12.2020 -> Lexus BoP, paino 100% -> 103%

Autot ja BoP-arvot

Auto Teho % Paino % Teho BHP Paino kg
Honda EPSON NSX ’08 Gr.2 117 97 597 1115
Nissan XANAVI NISMO GT-R ’08 Gr.2 124 104 612 1144
Lexus PETRONAS TOM’S SC430 ’08 Gr.2 130 103 633 1133

Kilpailupäivän kulku

Kilpailut järjestetään keskiviikkoisin, alkaen vapailla harjoituksilla, joita kuka tahansa voi ennen aika-ajoa hostata. Kilpailu- ja karsintahuoneiden hostit ilmoitetaan aina ennen kilpailua Discordissa sarjan ketjussa. Kaikki kilpailijat ovat itse velvollisia selvittämään kilpailun hostin ja lisäämään hänet PSN-kaveriksi ennen kilpailun alkua. Kilpailuhuoneeseen on saavuttava viimeistään klo. 18:30, poikkeuksena UUDET kuskit, joiden on AINA saavuttava huoneeseen viimeistään klo. 18:00, ja huoneen host on oltava jo tässä vaiheessa PSN-kaverina. Muussa tapauksessa uusi kuljettaja ei voi osallistua osakilpailuun, ja kuljettaja pääsee mukaan vasta seuraavaan osakilpailuun. Tällä vältetään yhteyksien toimivuuteen liittyvät viivästykset.

Yhden kierroksen testistartti otetaan heti, kun kaikki kilpailijat ovat saapuneet paikalle. Testistarttia varten kuljettajien on oltava läsnä pelin ääressä ennen aika-ajojen alkua. Testistarttia yritetään uudelleen kaksi kertaa, mikäli lähtöruutuun jäämisiä esiintyy. Kuljettajat, joilla esiintyy ongelmia yhteyksien kanssa jo tässä vaiheessa, eivät voi osallistua osakilpailuun.

Ennen kisahuoneeseen saapumista pyydämme kilpailuun tulevia testaamaan PS4:n verkkoyhteyttään. Se muuttaa IP-osoitteen. Tämä edesauttaa hieman ruutuunjäämisbugiin ja siihen että KAIKKI kuskit näkevät toisensa radalla. Jokainen kuljettaja on velvollinen ilmoittamaan huoneessa näkemänsä pelaajamäärän kun huoneen hostaaja näin pyytää. Jos et näe jotain kuljettajaa, tämä jää melko varmasti lähdössä ruutuun, tai ette näe häntä radalla kilpailun tai aika-ajojen aikana.

Kilpailun hostille on annettava työrauha. Pyydämme pitämään mielessä, että kaikki huoneessa kirjoitetut chat-viestit näkyvät striimissä, joten kaikenlainen turha kommentointi on kielletty.

 

Onnistuneen testistartin jälkeen, noin kello 19:00, alkavat 15 minuuttia kestävät aika-ajot.

Aika-ajoissa nopean kierroksen saa ajaa loppuun, mikäli sen ehtii aloittaa 15 minuutin aikarajan puitteissa. Jokaisen kuljettajan tulee löytää sopiva rako ajaa aika-ajokierros ilman ohituksia. Aika-ajossa hitaalla kierroksella olevat (sisäänmeno- tai ulostulokierros / pieleen mennyt kierros) ovat väistämisvelvollisia. Aika-ajokierroksella ei haeta ohitusta. Ohittaminen on sallittua ainoastaan, kun edellä ajava selkeästi antaa tietä. Kaikilla kuljettajilla on oikeus ajaa oma nopea kierroksensa maaliin asti, mutta selkeän virheen sattuessa on annettava tietä nopeammille autoille.  Aika-ajokierroksen päätyttyä ei jäädä radan varteen parkkiin, vaan ajetaan AINA omalle varikolle. Varikolle ”hyppääminen” menun kautta on ehdottomasti kielletty.

Aika-ajot ajetaan useassa lobbyssä siten, että kaikki ilmoittautuneet mahtuvat mukaan. Aika-ajot toimivat myös karsintana, mikä tarkoittaa, että tulokset kaikista huoneista yhdistellään ja nopeimmat 14 pääsevät A-huoneeseen, seuraavaksi nopeimmat 15 B-huoneeseen ja niin edelleen. Aika-ajoja seuraa täten aina n. 10-20 minuutin tekninen tauko, kun ylläpito yhdistelee ja julkaisee tulokset Discordiin. Tämän tauon aikana kuljettajien on odotettava aika-ajohuoneissa. Kun tulokset ja kisahuoneiden hostit on julkaistu, siirtyvät kuljettajat ilmoitettuihin kisahuoneisiin, jossa ajetaan yhden kierroksen testistartti yhteyksien testaamiseksi. Tämän jälkeen huoneen host laatii aika-ajotuloksien perusteella lähtöjärjestyksen ja ilmoittaa kun kisa on valmis alkamaan. Tänä aikana kuljettajien on oltava pelin ääressä valmiuksissa.

 

Tiimit

Kilpailijat voivat vapaaehtoisesti muodostaa kahden hengen tiimejä, joille lasketaan pisteet. Tiimin voi perustaa myös kesken kauden. Tiimien muodostaminen on vapaaehtoista ja kyseessä on edelleen yksilökilpailu, täten tiimipisteillä ei ole yksilömestaruuden kannalta merkitystä. On suotavaa, että tiimeillä on samankaltainen livery autoissa. Tiimien jäsenet ja nimet tulee ilmoittaa lomakkeella gtfr.fi -sivustolla.

Pisteytys

A1 A2 A3 A4 A5 A6 A7 A8 A9 A10 A11 A12 A13 A14 A15
50 45 41 38 36 35 34 33 32 31 30 29 28 27 26
B1 B2 B3 B4 B5 B6 B7 B8 B9 B10 B11 B12 B13 B14 B15
28 25 23 22 21 20 19 18 17 16 15 14 13 12 11
C1 C2 C3 C4 C5 C6 C7 C8 C9 C10 C11 C12 C13 C14 C15
13 10 8 7 6 5 4 3 2 1 0 0 0 0 0

 

Rangaistukset ja protestit

Rangaistuksissa käytämme pohjana rangaistuslaskuria jolla rakennamme pohjan jokaiselle tuomiolle. Tuomaristo voi halutessaan rangaista kuskia vaikka tilanteesta ei tulisikaan virallista protestia. Esimerkkinä: Rata-alueen rikkeet, varomaton ajotyyli ja huolimattomat radalle paluut tai muu vaaran aiheuttaminen, toistuva valojen vilkuttelu.

Aika-ajoissa myös noudatettava seuraavia sääntöjä: Aika-ajoissa ohittelu kielletty jollei edellä ajava anna selvästi tilaa. Hitaampi kuljettaja saa tehdä oman suorituksensa rauhassa ja tällöin nopeampi kuljettaja ei saa roikkua perässä painostamassa. Nopeamman kuljettajan on löydettävä sopiva rako suoritukselleen. Radalta on ehdottoman kiellettyä hypätä suoraan varikolle. Varikolle hyppääminen sallittua ainoastaan varikkosuoralta.

Rangaistuspisteet

Kilpailutilanne 0
Pieni rike: 1 – 4 Autot eivät vahingoitu, ja tilanne on vahinko, position palauttaminen.
Keski-suuri 4 – 6 Autot rikkoutuivat, osittain piittaamaton ratakäyttäytyminen (Sukeltaminen tms rinnastettava teko)
Suuri rike: 6 – 8 Autot rikkoutuivat, piittaamaton ratakäyttäytyminen, position palauttamatta jättäminen.
Vakava rike: 8 – X Autot rikkoutuivat, vakava piittaamattomuus, tahallinen rike ( brake check, Radalta kiilaaminen )

Rangaistuspisteytys ja tuomiot

0 – 6 Ei jatkotoimia Ei pistevähennyksiä
7 – 13 Lähtöruuturangaistus* Ei pistevähennyksiä
14 – 20 Lähtoruuturangaistus 2 -5 sarjapistettä**
21 – 25 Lähtoruuturangaistus 3 -10 sarjapistettä
26-30 Lähtoruuturangaistus 4 -15 sarjapistettä
31-35 Lähtoruuturangaistus 5 -20 sarjapistettä
36 – X DISKAUS DISKAUS

*) Lähtöruuturangaistus: kuljettaja saa ajaa karsinnan, joka määrää kisahuoneen, mutta joutuu lähtemään kilpailuun viimeisestä ruudusta siinä huoneessa, johon karsinnasta päätyy.

**) Sarjapisterangaistus tarkoittaa kumulatiivista menetettyjen pisteiden määrää.

 

Disconnect 

Mikäli yksittäinen kuljettaja putoaa huoneesta hänestä itsestään johtumattoman yhteyden menettämisen (disconnect) vuoksi, hän on oikeutettu saamaan huoneen viimeisten sijoitusten pisteet putoamisjärjestyksessä. Kuljettaja on velvollinen toimittamaan tapahtuneen jälkeen ilman erillistä pyyntöä tuomaristolle materiaalia siitä, että kyseessä oli disconnect, eikä tahallinen poistuminen (rage quit). Tarkoitukseen sopii esimerkiksi videoleike, jonka voi tallentaa share-näppäimellä.

Jos jokin kilpailuhuone kaatuu, kun kilpailusta on ajettu yli 50 %, jaetaan kaikista huoneista puolikkaat pisteet. Tällä varmistetaan pisteytyksen jatkuvuus huoneiden välillä. Kaatuneen huoneen lopputulokset katsotaan kaatumishetkestä, ja muista huoneista kilpailun lopputuloksista. Myös disconnect-kuljettajien saamat jämäpisteet puolitetaan. Jos huone kaatuu kun kilpailusta on ajettu alle 50% huoneen kaatuessa, uusitaan kyseisen huoneen kilpailu kokonaisuudessaan heti, tai myöhempänä ajankohtana.

  • Rage quitista (RQ) tulee kuljettajalle kilpailukielto sarjan loppuihin osakilpailuihin. Kuljettajia kuullaan aina jälkikäteen asiasta.
  • Rengassääntörikkeestä (käytetty enemmän kuin yksi setti pehmeää rengasseosta) seuraa hylkäys kilpailusta. Mikäli kuljettaja ottaa epähuomiossa/vahingossa sääntöjen vastaisesti uuden setin pehmeitä renkaita varikolla, on hän velvollinen tulemaan varikolle vaihtamaan renkaat heti seuraavalta kierrokselta, ja tällöin auton tankkaaminen ja korjaaminen on kielletty.
  • Mikäli kuljettaja huomataan ajavan väärillä BoP-arvoilla, saa kuljettaja kilpailukiellon kyseiseen sarjaan sekä hänen pisteensä mitätöidään.
  • 36 pisteen jälkeen diskataan sarjasta ja mitätöidään sijoitukset sekä pisteet.
  • Lähtöruuturangaistus tarkoittaa, että karsinta-aika-ajon saa ajaa normaalisti, mutta kilpailuun joutuu lähtemään gridin viimeisenä siinä huoneessa, johon karsiutuu. Rangaistus on suoritettu vasta kun on osallistunut seuraavaan kilpailuun, eli ajamatta jätetty kisa ei kumoa a-a kieltoa.
  • Rangaistuksia voidaan jakaa ilman kolaria eli jos joudut luopumaan omista oikeuksista kolarin välttämiseksi voidaan vastapuolta rangaista vaarallisesta ajotavasta.
  • Suorilla ajettaessa ajolinjan voi valita vapaasti vain silloin kun ei ole miltään osin limittäin kenenkään muun kanssa.

 

Protestit tulee olla jätettynä aina viimeistään torstaina klo: 22.00, ja tähän tulee olla oma tai kaverilta lainattu videoklippi. (Mieluiten Youtube-linkki), ja video pitää kuvata molempien osapuolien autosta. Lisäksi protestiin tarvitsee liittää oma näkemys tilanteesta, esimerkkinä: “IlpoLarha sukelsi autoni kylkeen, ja ei kolarista huolimatta antanut sijoitusta takaisin”.

Protestia ei voi jättää heti kilpailun jälkeen, vaan nukutaan aina yön yli ja pureskellaan asiaa. Kannattaa myös miettiä etukäteen se että oliko kyseessä kisatilanne, puhdas vahinko vai jopa omasta syystä johtunut kolari.

Rangaistukset käsittelee aina 3 sarjan ulkopuolista tuomaria, ja muut kuin tuomarit eivät saa vaikuttaa tuomioon. Tuomariston päätöksiin ei voi enään jälkikäteen vaikuttaa, ja rangaistus astuu voimaan heti kun tuomio on julkistettu.

Tuomaristo jättää tuomionsa: Maanantaina klo 18.00 mennessä.

 

Lobbyasetukset

Select Conditions: Ilmoitetaan GTFR-sivuston kisakalenteri-osiossa.
Time Limit: Aika Ajo: 15 minutes
Osakilpailu: Kierrosmäärä ilmoitetaan GTFR-sivuston kisakalenteri-osiossa.

Race Settings
Start type: Grid start (manuaalinen lentävä lähtö)
Grid order: Fastest first
Boost: Off
Slipstream strength: Real
Visible damage: On
Mechanical damage: Heavy
Tyre wear: 3x
Fuel depletion: 2x
Initial fuel: Default
Grip reduction:Real
Race finish delay: 180 sec

Regulation Settings
Filter by category: Gr.2
Balance of Performance: Off
Max Power: Ks. Kisakalenteri
Min weight: Ks. Kisakalenteri
Max tyre: Racing Super Soft (1x per kilpailu)
Sekä Racing Soft 1x per kilpailu
Min tyre: Racing Medium
Tuning No limit

Penalty Settings
Ghosting: None
Shortcut penalty: Aika-ajo ON, Kilpailu OFF
Wall collision penalty: None
Side contact penalty: Off
Correct vehicle course after wall collision: Off
Replace cars: Off
Flag rules: On

Driving Options
Countersteering assistance: Prohibited
ASM: Prohibited
Driving line assist: Prohibited
Traction control: No limit
ABS: No limit
Auto drive: Prohibited

 

 

SARJATAULUKKO

Error requesting data: cURL error 28: Operation timed out after 5000 milliseconds with 0 bytes received

TIIMIEN SARJATAULUKKO

Error requesting data: cURL error 28: Operation timed out after 5000 milliseconds with 0 bytes received
Sarjataulukkonimi
R1
R2
R3
R4
R5
R6
Rng yht.
Sarjapistemiinukset
Jatkotoimenpide
Jatkotoimenpide suoritettu
Max_out_FIN060040100Lähtöruuturangaistus 1
juusohoo07000070Lähtöruuturangaistus 1Kyllä
hankalat500400040
omk7900400040

Kisa 1: FinnishRellu19 – Hylkäys kisasta 1/6. Syy: Auton korjaaminen samalla varikkokäynnillä kun kävi vaihtamassa pois sääntöjenvastaisen toisen RSS-seoksen.

Ilmoittaudu sarjaan

Kirjaudu sisään ilmoittautuaksesi sarjaan.

Sarjaan ilmoittautuneet

IlmoittautunutMihin kisoihin osallistut?Toiminnot
tomitolvanenSuzuka
omk79Maggiore
Temmo_MakLarenDragon
Nitroks1Dragon, Suzuka
Ajin16Monza
teemuqiMonza
Batimm01Monza, Dragon
JouKidFuji, Monza
tomitolvanenSuzuka
Gt_Moto70Fuji, Maggiore
Heavy_PedalKyoto, Fuji, Monza, Dragon, Maggiore, Suzuka
JuuBa-JuuKyoto, Fuji, Monza, Dragon, Maggiore, Suzuka
Kovat_piipusKyoto, Fuji, Monza, Dragon, Maggiore, Suzuka
juusohooKyoto, Fuji, Monza, Dragon, Maggiore, Suzuka
jannekinKyoto, Fuji, Monza, Dragon, Maggiore
Pallonen-1964Kyoto, Fuji, Monza, Dragon, Suzuka
razer1024Kyoto, Fuji, Monza, Dragon, Maggiore, Suzuka
Ekis21600Kyoto, Fuji, Monza, Dragon, Maggiore, Suzuka
GTFR_ElfKyoto, Maggiore
Snow_Man_FINKyoto, Monza, Suzuka
tomitolvanenKyoto, Fuji, Monza, Suzuka
HilttoniKyoto, Fuji, Monza, Dragon, Maggiore, Suzuka
hankalat5Kyoto, Fuji, Monza, Dragon, Maggiore, Suzuka
Saarn1Kyoto, Fuji, Monza, Dragon, Maggiore, Suzuka
atik77Kyoto, Fuji, Monza, Dragon, Maggiore, Suzuka
EsPresso_JuuresKyoto, Fuji, Monza, Dragon, Maggiore, Suzuka
MoguziKyoto, Fuji, Monza, Dragon, Maggiore, Suzuka
HairikkoKyoto, Fuji, Monza, Dragon, Maggiore, Suzuka
JohnnyKvistKyoto, Fuji, Monza, Dragon, Maggiore, Suzuka
FrankBlackIIIKyoto, Fuji, Monza, Dragon, Maggiore, Suzuka
JuuBa-JuuKyoto, Fuji, Monza, Dragon, Maggiore, Suzuka
AntonpoikaKyoto, Fuji, Monza, Dragon, Maggiore, Suzuka
sami79-Kyoto, Fuji, Monza, Dragon, Maggiore, Suzuka
teijo67Kyoto, Fuji, Monza, Dragon, Maggiore, Suzuka
Makkeri77Kyoto, Fuji, Monza, Dragon, Maggiore, Suzuka
juno2017Kyoto, Fuji, Monza, Dragon, Maggiore, Suzuka
mirkkuliisaKyoto, Fuji, Monza, Dragon, Maggiore, Suzuka
aapeee100Kyoto, Fuji, Monza, Dragon, Maggiore, Suzuka
HolmesinJoniKyoto, Fuji, Monza, Dragon, Maggiore, Suzuka
TheMasi54Kyoto, Fuji, Monza, Dragon, Maggiore, Suzuka
Max_out_FINKyoto, Fuji, Monza, Dragon, Maggiore, Suzuka
SSSALoneKyoto, Fuji, Monza, Dragon, Maggiore, Suzuka
Kivinen-198Kyoto, Fuji, Monza, Dragon, Maggiore, Suzuka

 Ilmoittautuneita: 43