GTS Grande Finale

Kausi 2020 huipentuu nostalgisten, legendaaristen autojen merkeissä – tämä on Grande Finale!

Tärkeimmät nostot:

  1. Jokaisena kisapäivänä ajetaan kaksi one-make-osakilpailua, kahdella eri autolla.
  2. Ensimmäisen kilpailun lähtöjärjestys määräytyy 15 minuutin karsinta-aika-ajon perusteella, ja toisen kilpailun lähtöjärjestys on ensimmäisen kilpailun lopputuloksien mukainen. Molemmista lähdöistä jaetaan saman verran pisteitä.
  3. Kisapäivän kilpailuiden välissä on 5 minuutin tauko.
  4. Rengasseos kaikilla autoilla kaikissa kilpailuissa on Sports Soft
  5. Autojen säätäminen on sallittua. Autojen teho ja paino on ilmoitettu Kisakalenterin yhteydessä.
  6. Rengas- ja polttoainekulumat: 3x ja 3x, paitsi Laguna Secassa polttoainekuluma 2x, ja Nordschleifella polttoainekuluma 1x
  7. Ensimmäinen rage quit aiheuttaa kuljettajalle kilpailukiellon sarjan loppuihin osakilpailuihin. Mikäli huoneesta poistuminen johtuu esimerkiksi disconnectista tai muusta painavasta ja perustellusta syystä, kuljettaja on velvollinen ilmoittamaan tästä tuomaristolle. Kuljettajaa suositellaan ottamaan asiasta Share-painikkeella videoleike. Tuomaristo myös tutkii replaystä huoneesta lähtöä edeltäneet tapahtumat asian todentamiseksi.

Ylläpidolla on oikeus muuttaa ja tarkentaa sääntöjä tarvittaessa; tästä ilmoitetaan aina kuljettajille. Rangaistuksien ja pisteytyksien osalta säännöt mahdollisesti tarkentuvat ennen sarjan alkua.

Kuljettajilla on velvollisuus raportoida ylläpidolle, mikäli säännöistä löytyy aukko tai ns. ”porsaanreikä” joka mahdollistaa sääntöjen kiertämisen.

 

 

Kilpailupäivän kulku

Kilpailut järjestetään sunnuntaisin, alkaen vapailla harjoituksilla, joita kuka tahansa voi ennen aika-ajoa hostata. Kilpailu- ja karsintahuoneiden hostit ilmoitetaan aina ennen kilpailua Discordissa sarjan ketjussa. Kaikki kilpailijat ovat itse velvollisia selvittämään kilpailun hostin ja lisäämään hänet PSN-kaveriksi ennen kilpailun alkua. Kilpailuhuoneeseen on saavuttava viimeistään klo. 18:15, poikkeuksena UUDET kuskit, joiden on AINA saavuttava huoneeseen viimeistään klo. 18:00, ja huoneen host on oltava jo tässä vaiheessa PSN-kaverina. Muussa tapauksessa uusi kuljettaja ei voi osallistua osakilpailuun, ja kuljettaja pääsee mukaan vasta seuraavaan osakilpailuun. Tällä vältetään yhteyksien toimivuuteen liittyvät viivästykset.

Yhden kierroksen testistartti otetaan heti, kun kaikki kilpailijat ovat saapuneet paikalle. Testistarttia varten kuljettajien on oltava läsnä pelin ääressä ennen aika-ajojen alkua. Testistarttia yritetään uudelleen kaksi kertaa, mikäli lähtöruutuun jäämisiä esiintyy. Kuljettajat, joilla esiintyy ongelmia yhteyksien kanssa jo tässä vaiheessa, eivät voi osallistua osakilpailuun.

Ennen kisahuoneeseen saapumista pyydämme kilpailuun tulevia testaamaan PS4:n verkkoyhteyttään. Se muuttaa IP-osoitteen. Tämä edesauttaa hieman ruutuunjäämisbugiin ja siihen että KAIKKI kuskit näkevät toisensa radalla. Jokainen kuljettaja on velvollinen ilmoittamaan huoneessa näkemänsä pelaajamäärän kun huoneen hostaaja näin pyytää. Jos et näe jotain kuljettajaa, tämä jää melko varmasti lähdössä ruutuun, tai ette näe häntä radalla kilpailun tai aika-ajojen aikana.

Kilpailun hostille on annettava työrauha. Pyydämme pitämään mielessä, että kaikki huoneessa kirjoitetut chat-viestit näkyvät striimissä, joten kaikenlainen turha kommentointi on kielletty.

Onnistuneen testistartin jälkeen, noin kello 18:30, alkavat 15 minuuttia kestävät karsinta-aika-ajot.

Aika-ajoissa nopean kierroksen saa ajaa loppuun, mikäli sen ehtii aloittaa 15 minuutin aikarajan puitteissa. Aika-ajossa ei jäädä radan varteen parkkiin, vaan ajetaan AINA omalle varikolle. Aika-ajossa hitaalla kierroksella olevat (sisäänmeno- tai ulostulokierros / pieleen mennyt kierros) ovat väistämisvelvollisia. Aika-ajo kierroksella ei haeta ohitusta. Ohittaminen on sallittua ainoastaan, kun edellä ajava selkeästi antaa tietä. Hitaammilla kuskeilla on oikeus ajaa oma nopea kierroksensa maaliin asti. Jokaisen kuljettajan tulee löytää sopiva rako ajaa aika-ajokierros ilman ohituksia.

Aika-ajot ajetaan useassa lobbyssä siten, että kaikki ilmoittautuneet mahtuvat mukaan. Aika-ajot toimivat myös karsintana, mikä tarkoittaa, että tulokset kaikista huoneista yhdistellään ja nopeimmat 14 pääsevät A-huoneeseen, seuraavaksi nopeimmat 15 B-huoneeseen ja niin edelleen. Aika-ajoja seuraa täten aina n. 10-20 minuutin tekninen tauko, kun ylläpito yhdistelee ja julkaisee tulokset Discordiin. Tämän tauon aikana kuljettajien on odotettava aika-ajohuoneissa. Kun tulokset ja kisahuoneiden hostit on julkaistu, siirtyvät kuljettajat ilmoitettuihin kisahuoneisiin, jossa ajetaan yhden kierroksen testistartti yhteyksien testaamiseksi. Tämän jälkeen huoneen host laatii aika-ajotuloksien perusteella lähtöjärjestyksen ja ilmoittaa kun kisa on valmis alkamaan. Tänä aikana kuljettajien on oltava pelin ääressä valmiuksissa.

Kisapäivän toiseen kilpailuun lähdetään ensimmäisen kilpailun lopputulosten mukaisessa järjestyksessä. Ensimmäisen kilpailun jälkeen on viiden minuutin tauko ennen toista lähtöä. Host ilmoittaa, kun taukoa on jäljellä minuutti, ja kun kisa alkaa. Tauon päätyttyä kuljettajien on oltava radalla (”go to track”) ja pelin ääressä valmiuksissa. Jos kuljettaja ei tauon päätyttyä hostin erillisestä huomautuksesta huolimatta tule radalle, host voi aloittaa kilpailun ilman myöhässä olevia kuljettajia, jolloin myöhästyneet kuljettajat eivät saa toisesta kilpailusta pisteitä.

Kisapäivinä käytettävät autot

Autojen teho ja paino on säädettävä oheisen listan mukaiseksi. Virittäminen mainittuihin tehoihin ja painoihin voi vaatia pelin mileage pisteitä.
Mikäli sarjaan osallistuva kuljettaja ei omista molempia kisapäivänä käytettäviä autoja, hän ei ole oikeutettu osallistumaan kyseiseen kisapäivään lainkaan.

Autopolis lnternational Racing Course
Toyota Supra 3.0GT Turbo 1988 (300 BHP, 1300 kg)
Mazda RX500 1970 (299 BHP, 850 kg)

WeatherTech Raceway Laguna Seca
Shelby Mustang G.T.350 1965 (329 BHP, 1206 kg)
Shelby AC Cobra 427 1966 (499 BHP, 1003kg)

Nürburgring Nordschleife
Mercedes-Benz 300 SEL 6.8 AMG 1971 (599 BHP, 1389 kg)
Ferrari 330 P4 1967 (448 BHP, 799 kg)

Brands Hatch GP Circuit
De Tomaso Pantera 1971 (348 BHP, 1249 kg)
Alfa Romeo Giulia TZ2 1965 (199 BHP, 601 kg)

Sardegna – Road Track – A
Ferrari 512 BB 1976 (300 BHP, 1274 kg)
Ferrari 250 GT Berlinetta Passo Corto 1961 (299 BHP, 950 kg)

 

Tiimit

Sarjassa ei ole tiimikilpailua. Virallisiin tiimeihin kuuluvia kuljettajia suositellaan käyttämään yksilöllisiä maalauksia autoissaan.

 

Pisteytys:

A1 A2 A3 A4 A5 A6 A7 A8 A9 A10 A11 A12 A13 A14 A15
50 45 41 38 36 35 34 33 32 31 30 29 28 27 26
B1 B2 B3 B4 B5 B6 B7 B8 B9 B10 B11 B12 B13 B14 B15
28 25 23 22 21 20 19 18 17 16 15 14 13 12 11
C1 C2 C3 C4 C5 C6 C7 C8 C9 C10 C11 C12 C13 C14 C15
13 10 8 7 6 5 4 3 2 1 0 0 0 0 0

Mikäli yksittäinen kuljettaja putoaa huoneesta hänestä itsestään johtumattoman yhteyden menettämisen (disconnect) vuoksi, hän on oikeutettu saamaan huoneen viimeisten sijoitusten pisteet putoamisjärjestyksessä. Kuljettaja on velvollinen toimittamaan tapahtuneen jälkeen ilman erillistä pyyntöä tuomaristolle materiaalia siitä, että kyseessä oli disconnect, eikä tahallinen poistuminen (rage quit). Tarkoitukseen sopii esimerkiksi videoleike, jonka voi tallentaa share-näppäimellä.

Jos jokin kilpailuhuone kaatuu, kun kilpailusta on ajettu yli 50 %, jaetaan kaikista huoneista puolikkaat pisteet. Tällä varmistetaan pisteytyksen jatkuvuus huoneiden välillä. Kaatuneen huoneen lopputulokset katsotaan kaatumishetkestä, ja muista huoneista kilpailun lopputuloksista. Myös disconnect-kuljettajien saamat jämäpisteet puolitetaan. Jos huone kaatuu kun kilpailusta on ajettu alle 50% huoneen kaatuessa, uusitaan kyseisen huoneen kilpailu kokonaisuudessaan heti, tai myöhempänä ajankohtana.

Rangaistukset ja protestit

Rangaistukset

Rangaistuksissa käytämme pohjana rangaistuslaskuria jolla rakennamme pohjan jokaiselle tuomiolle. Tuomaristo voi halutessaan rangaista kuskia vaikka tilanteesta ei tulisikaan virallista protestia. Esimerkkinä: Rata-alueen rikkeet, varomaton ajotyyli ja huolimattomat radalle paluut tai muu vaaran aiheuttaminen, toistuva valojen vilkuttelu.

Aika-ajoissa myös noudatettava seuraavia sääntöjä: Aika-ajoissa ohittelu kielletty jollei edellä ajava anna selvästi tilaa. Hitaampi kuljettaja saa tehdä oman suorituksensa rauhassa ja tällöin nopeampi kuljettaja ei saa roikkua perässä painostamassa. Nopeamman kuljettajan on löydettävä sopiva rako suoritukselleen. Radalta on ehdottoman kiellettyä hypätä suoraan varikolle. Varikolle hyppääminen sallittua ainoastaan varikkosuoralta.

Rangaistuspisteytys ja tuomiot

0 – 6 Ei jatkotoimia Ei pistevähennyksiä
7 – 13 Lähtöruuturangaistus* Ei pistevähennyksiä
14 – 20 Lähtoruuturangaistus 2 -5 sarjapistettä**
21 – 25 Lähtoruuturangaistus 3 -10 sarjapistettä
26-30 Lähtoruuturangaistus 4 -15 sarjapistettä
31-35 Lähtoruuturangaistus 5 -20 sarjapistettä
36 – X DISKAUS DISKAUS

*) Lähtöruuturangaistus: kuljettaja saa ajaa karsinnan, joka määrää kisahuoneen, mutta joutuu lähtemään kilpailuun viimeisestä ruudusta siinä huoneessa, johon karsinnasta päätyy.

**) Sarjapisterangaistus tarkoittaa kumulatiivista menetettyjen pisteiden määrää.

Rangaistuspisteet

Kilpailutilanne 0
Pieni rike: 1 – 4 Autot eivät vahingoitu, ja tilanne on vahinko, position palauttaminen.
Keski-suuri 4 – 6 Autot rikkoutuivat, osittain piittaamaton ratakäyttäytyminen (Sukeltaminen tms rinnastettava teko)
Suuri rike: 6 – 8 Autot rikkoutuivat, piittaamaton ratakäyttäytyminen, position palauttamatta jättäminen.
Vakava rike: 8 – X Autot rikkoutuivat, vakava piittaamattomuus, tahallinen rike ( brake check, Radalta kiilaaminen )
  • Rage quitista (RQ) tulee kuljettajalle kilpailukielto sarjan loppuihin osakilpailuihin. Kuljettajia kuullaan aina jälkikäteen asiasta.
  • 36 pisteen jälkeen diskataan sarjasta ja mitätöidään sijoitukset sekä pisteet.
  • Lähtöruuturangaistus tarkoittaa, että karsinta-aika-ajon saa ajaa normaalisti, mutta kilpailuun joutuu lähtemään gridin viimeisenä siinä huoneessa, johon karsiutuu. Rangaistus on suoritettu vasta kun on osallistunut seuraavaan kilpailuun, eli ajamatta jätetty kisa ei kumoa rangaistusta.
  • Rangaistuksia voidaan jakaa ilman kolaria eli jos joudut luopumaan omista oikeuksista kolarin välttämiseksi voidaan vastapuolta rangaista vaarallisesta ajotavasta.
  • Suorilla ajettaessa ajolinjan voi valita vapaasti vain silloin kun ei ole miltään osin limittäin kenenkään muun kanssa.
  • Tuomaristo voi antaa rangaistuspisteitä harkinnan mukaan myös muunlaisesta epäurheilijamaisesta käyttäytymisestä, riippuen rikkeen vakavuudesta.

Protestit tulee olla jätettynä aina viimeistään maanataina klo 22.00, ja tähän tulee olla oma tai kaverilta lainattu videoklippi. (Mieluiten Youtube-linkki), ja video pitää kuvata molempien osapuolien autosta. Lisäksi protestiin tarvitsee liittää oma näkemys tilanteesta, esimerkkinä: “IlpoLarha sukelsi autoni kylkeen, ja ei kolarista huolimatta antanut sijoitusta takaisin”.

Protestia ei voi jättää heti kilpailun jälkeen, vaan nukutaan aina yön yli ja pureskellaan asiaa. Kannattaa myös miettiä etukäteen se että oliko kyseessä kisatilanne, puhdas vahinko vai jopa omasta syystä johtunut kolari.

Rangaistukset käsittelee aina 3 sarjan ulkopuolista tuomaria, ja muut kuin tuomarit eivät saa vaikuttaa tuomioon. Tuomariston päätöksiin ei voi enään jälkikäteen vaikuttaa, ja rangaistus astuu voimaan heti kun tuomio on julkistettu.

Tuomaristo jättää tuomionsa: Keskiviikkona klo 22.00 mennessä.

Tuomaristossa: misalm, JeiJei, H1rv8nen + YP edustajana FinFacer

 

Lobbyasetukset

Auto: autovalikoima, ks Sarjaformaatti ja autoluokka, ks. kisakalenteri

Select Conditions: Ilmoitetaan GTFR-sivuston kisakalenteri-osiossa.
Time Limit: Aika Ajo: 15 minutes
Osakilpailu: Endurance 60min

Race settings

Start type Grid start with false check
Grid order Kisa 1: Set by host; Kisa 2: Based of previous race results
Boost Off
Slipstream strength Real
Visible damage On
Mechanical damage Heavy
Tyre wear 3x
Fuel depletion 3x (Laguna Seca 2x, Nordschleife 1x)
Initial fuel 100 %
Grip reduction Real
Race finish delay 180 sec

Regulation settings

Filter by category Ks. kisakalenteri
Balance of Performance Off
Max Power Ks. Kisakalenteri
Min weight Ks. Kisakalenteri
Max tyre SS
Min tyre SS
Tuning No limit

Penalty settings

Ghosting None
Shortcut penalty Aika-ajo ONKilpailu OFF
Wall collision penalty (kilpailu) None
Side contact penalty Off
Correct vehicle course after wall collision Off
Replace cars Off
Flag rules On

Driving options

Countersteering assistance Prohibited
ASM Prohibited
Driving line assist Prohibited
Traction control No limit
ABS No limit
Auto drive Prohibited

Sarjataulukko

Kuski
1Max_out_Fin10473
2Punttoni10461
3RoXon8910369
4Snow_Man_FIN10354
5Batimm018333
6razer102410326
7aapeee10010316
8mirkkuliisa8296
9Antonpoika8261
10juno20178248
11Kivinen-1986221
12Steam-Machine_696183
13Pallonen-19646176
14Portsi844115
15omk79264
16atik77262
17JouKid253
18teijo67133
Kuski
K1
K2
K4
K5
K6
K7
K8
AA Kielto
Suoritettu
Max_out_Fin55Ei jatkotoimia0
razer102433Ei jatkotoimia0
0Ei jatkotoimia0
0Ei jatkotoimia0
0Ei jatkotoimia0
0Ei jatkotoimia0
0Ei jatkotoimia0
0Ei jatkotoimia0
0Ei jatkotoimia0
0Ei jatkotoimia0
0Ei jatkotoimia0

Ilmoittaudu sarjaan

Kirjaudu sisään ilmoittautuaksesi sarjaan.

Sarjaan ilmoittautuneet

IlmoittautunutMihin kisoihin osallistut?Toiminnot
teijo67Sardegna
atik77Sardegna
Pallonen-1964Nordschleife, Sardegna
Batimm01Autopolis, Laguna, Nordschleife, Brands
juno2017Autopolis, Laguna, Nordschleife, Brands
Pallonen-1964Laguna
mirkkuliisaAutopolis, Laguna, Nordschleife, Brands, Sardegna
ItzLepaAutopolis, Laguna, Nordschleife
AntonpoikaAutopolis, Laguna, Brands, Sardegna
aapeee100Autopolis, Laguna, Nordschleife, Brands, Sardegna
PunttoniAutopolis, Laguna, Nordschleife, Brands, Sardegna
razer1024Autopolis, Laguna, Nordschleife, Brands, Sardegna
RoXon89Autopolis, Laguna, Nordschleife, Brands, Sardegna
Max_out_FINAutopolis, Laguna, Nordschleife, Brands, Sardegna
SteamMachine69Autopolis, Laguna, Nordschleife, Brands, Sardegna
Snow_Man_FINAutopolis, Laguna, Nordschleife, Brands, Sardegna

 Ilmoittautuneita: 16